lauantai 26. heinäkuuta 2014

Tuoksuruuta Ruta graveolens


 

 


Tuoksuruuta kasvaa luonnonvaraisena Välimeren ja Etelä-Euroopan alueella. Se on 30–90 cm korkea, jäykkävartinen, monivuotinen ja ainavihanta puolipensas. Sinivihreät lehdet ovat aromaattisia, matalaan sahateräisiä ja 2–3 kertaa parilehdykkäisiä.  Hedelmä on kota.  Ruuta kukkii heinä-elokuussa. sinapinkeltaisin kukin. Kukinto on harsuhko viuhko

Tuoksuruuta viihtyy aurinkoisella ja lämpimällä kasvupaikalla, hyvin läpäisevässä, hiekkapitoisessa maassa. Talvisuojaus on tarpeen, mutta silti kasvi jää meillä usein lyhytikäiseksi. Kylvetään siemenistä suoraan avomaalle tai maaliskuussa potteihin tai lisätään pistokkaista.

Tuoksuruuta on vanha lääkekasvi. Sen soisi löytävän paikkansa tämänkin päivän koristetarhoissa. Se kuuluu oikeutetusti perinnekasvipihoihin. Kasvi tunnettiin ennen nimellä viiniruuta ja se mainitaan jo Naantalin luostarin yrttikirjassa. Sitä on käytetty katolisessa messussa "katumusyrttinä", josta tehdyllä kimpulla on pirskotettu vihkivettä kirkkokansan ylle.

Kasvissa on omalaatuinen haju, josta kaikki eivät pidä. Hajun sanotaan karkottavan muurahaisia kukkapenkistä. Tuoksuruuta jaetaan kahteen alalajiin: subsp. divaricata on villikanta ja subsp. hortensis on viljelty alalaji. Olen viimein löytänyt kestävän kannan puutarhaani, joka talvehtii ilman ongelmia.
 
Tällä hetkellä minulla on kolme ruutaa. Tuo heinä lienee Stipa, ostin Porvoon torilta ja myyjä osasi kertoa sen heinäksi. Wau.

 

 

 


 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua käyntijäljelläsi. Pyrin vastaamaan jokaiseen viestiin.